Ketterästi kontillaan

Ketteräksi ohjelmistokehitykseksi (https://fi.wikipedia.org/wiki/Ketter%C3%A4_ohjelmistokehitys) nimitetään joukkoa menetelmiä, joille on yhteistä se, että niiden on tarkoitus tuottaa toimiva ohjelmisto, projektin eri osapuolet viestivät suoraan toisilleen ja  kehitysprojektissa reagoidaan nopeasti muutoksiin. Kun ryhdyimme suunnittelemaan uutta kokoelmahallintajärjestelmää, tämä vaikutti lupaavalta. Toimivasta ohjelmistostahan tässä haaveillaan, ja jos sen voi saada aikaiseksi sanomalla suoraan ja reagoimalla saman tien, enempää ei voi pyytää. Vai voiko?

Tämä postaus on kiteytetty kuvaus siitä, miten Collectea tehdään. Tekijänä on Collecten kehittämiskonsortiota edustava vajaan kymmenen hengen ryhmä.  Se koostuu mukana olevien organisaatioiden edustajista sekä järjestelmätoimittajasta ja ulkopuolisesta tietojohtamisen asiantuntijasta. Keskuskomitea-nimitys antaa meille sopivan ripauksen arvokkuutta. Muutoin toimimme suorastaan vapaamielisen collectiivisesti, ruohonjuuri- ja lattiatasolla, ketterää Scrum-menetelmää (https://fi.wikipedia.org/wiki/Scrum) soveltaen. Scrumissa yksi ainoa monitaitoinen ryhmä hoitaa kehityksen alusta loppuun. Ryhmän on kuin joukkue, joka pyrkii etenemään ja toimimaan tiiviissä yhteistyössä sopeutuen vaihtuviin tilanteisiin  nopeasti ja itseohjautuvasti.

Kattavan vaatimusmäärittelyn sijaan kyselemme ja kokoamme palapeliä. Mikä vanhassa E-kuvassamme on hyvää ja mitä haluamme parantaa? Millaisia toimintatapoja ja tekemistä uuden järjestelmän tulee tukea? Ketkä käyttävät Collectea tulevaisuudessa? Limitettävät palaset ovat arvoja, ideoita, konkretiaa, mutta myös hurjia haaveita, jotta kehittäminen pysyisi enemmän mielentilana kuin yksittäisenä projektina. Iso palapelimme vaatii paljon lattiatilaa, valmiutta kokeilla ja hyväkuntoiset polvet.

Useimmiten kokoonnumme virtuaalisesti. Silloin olemme napakoita. Livekokoukset ovat puolestaan venyneet parista tunnista pariin päivään. Kaksi päivää samassa huoneessa pää täynnä uusia ajatuksia vie työtä eteenpäin, mutta sitten tulee jo raja vastaan. Jotakin me museoammattilaiset olemme sentään oppineet ohjelmoijilta: aikaa kokoustamiselle säästyy, kun tilaamme pizzat paikan päälle toimitettuna.  Kun kokoustilan pöytä oli peittynyt papereihin ja suunnitelmiin, ja niitä piti varjella rasvatahroilta, lattiataso kutsui taas.  

Viime aikoina olemme miettineet mitä yhteisiä tietoja ulkoasultaan erilaisilla objekteilla on. Olemme määritelleet niitä sekä luetteloinnin että tiedon käytön näkökulmista, jotta kaiken vaivannäön tuloksena saamme laadukasta kulttuuriperintötietoa! Vanhanaikaisesta lomake- ja objektityyppiajattelusta irtautuminen on vaatinut kovaäänistä keskustelua pöydän ääressä ja konttaamista lattialla mindmappeja piirrellen. Kokeneinkin museologi on näissä keskusteluissa oivaltanut jotakin aivan uutta ja järjestelmätoimittaja on keskustelua seuratessaan suorittanut huomaamattaan jo museologian perusopinnot.

Leena Paaskoski, intendentti, dos., FT, Lusto – Suomen Metsämuseo

Maija Ekosaari, jatko-opiskelija, BFA, FM, Tampereen teknillinen yliopisto